Katselen kuvaani peilistä

samalla tutkiskellen mieleni suurennuslasilla

rikkonaista sieluani

Molemmat ovat väsyneitä, loppuunkuluneita tahi kulutettuja

Sieluni pakenee yhä syvemmälle ja syvemmälle

mieleni tuhansiin huoneisiin

muuttuen yhä pienemmäksi ja pienemmäksi

pudottaen säröisen palan toisensa jälkeen

repimään mieleni kangasta kappaleiksi

Samalla katselen

kun hiljalleen fyysinen kuvani rapistuu

kuolee ja kuihtuu

Veren valuessa sen lihasta

vaihtuessa pelkoon ja kuiskauksiin

joka lopulta täyttää

tämän ryppyisen ihmisen kuoren

Kaiken tämän näen

mutta en tiedä miten siltä pelastuisin

Yritän olla enemmän sellainen ihminen

joka minun toivotaan olevan

mutta ei sekään pysäytä

alati kiihtyvää

kuoleman marssia

Osa minusta, on niin kovin hukassa

ettei se enään kait löydä

tietään tähän kotiin

Ja siellä minä pelkään

yksin sieluni erämaassa

kadotettuna mieleni huoneissa

 

20.12.2010     -TS-