Katselen kuvaani peilistä
samalla tutkiskellen mieleni suurennuslasilla
rikkonaista sieluani
Molemmat ovat väsyneitä, loppuunkuluneita tahi kulutettuja
Sieluni pakenee yhä syvemmälle ja syvemmälle
mieleni tuhansiin huoneisiin
muuttuen yhä pienemmäksi ja pienemmäksi
pudottaen säröisen palan toisensa jälkeen
repimään mieleni kangasta kappaleiksi
Samalla katselen
kun hiljalleen fyysinen kuvani rapistuu
kuolee ja kuihtuu
Veren valuessa sen lihasta
vaihtuessa pelkoon ja kuiskauksiin
joka lopulta täyttää
tämän ryppyisen ihmisen kuoren
Kaiken tämän näen
mutta en tiedä miten siltä pelastuisin
Yritän olla enemmän sellainen ihminen
joka minun toivotaan olevan
mutta ei sekään pysäytä
alati kiihtyvää
kuoleman marssia
Osa minusta, on niin kovin hukassa
ettei se enään kait löydä
tietään tähän kotiin
Ja siellä minä pelkään
yksin sieluni erämaassa
kadotettuna mieleni huoneissa
20.12.2010 -TS-
Kommentit